sunnuntai 24. tammikuuta 2016

Asiaa flunssaruokavaliosta & puuroja toipilaalle



Onnistuin nappaamaan jostakin flunssan tai influenssan tai muun vastaavan, kuumetta ei ole mutta muuten olo on pari päivän ajan ollut melko kamala. Epämiellyttävyyttä lisännee myös se tosiasia, ettei täällä ole totuttu juurikaan sairastamaan. Saatan saada kerran-kaksi vuodessa lievän flunssan, joka edellyttää parin päivän taukoa treeneistä muttei muuten estä normaalia arkea. Tämä tauti on kuitenkin saanut minunlaiseni ikiliikkujan ja tauottoman puuhailijankin haikailemaan välillä viltin kanssa sohvalle.

Haastavaa on se, että kipeänä normaali ruoka ei välttämättä maistu, ja toisaalta mitään ei jaksaisi oikein valmistaakaan. Sairastellessa kunnollista, ravitsevaa syötävää pitäisi kuitenkin saada usein ja paljon. Moni tekee sen virheen, että kipeäksi tultuaan niukistelee ruuan kanssa kun "ei pääse liikkumaan" tai "vain makaa" jne. Totuus on kuitenkin se, että sairaana keho tarvitsee sekä enemmän ravintoaineita että reippaasti energiaa kyetäkseen ylläpitämään paranemisprosessia ja hankkiutumaan eroon bakteereista tai viruksista. Tärkeintä on siis syödä riittävästi, vaikka se olisi puuroa ja mustikoita viidesti päivässä.



Riittävästä (reilusta) proteiininsaannista jossakin muodossa tulee myös huolehtia. Tällä hetkellä smoothiet ja puurot menevät itselläni alas parhaiten, mitään lihaa tms ei ole tehnyt yhtään mieli. Siksi olen kokenut helpoimmaksi proteiininlähteeksi heraproteiinijauheen. Proteiinin lisäksi runsas vitamiinien sekä muiden bioaktiivisten yhdisteiden, kuten antioksidanttien ja polyfenolien saanti on olennaista, jotta kropalla on jotain, jolla taistella taudinaiheuttajia vastaan. Monivitamiinilisä on paikallaan ja D-vitamiiniakin kannattaa ottaa enemmän kuin normaalisti. Myös C-vitamiinipitoiset ruuat kuten sitruuna, mustaherukat, appelsiini ja paprika kannattaa sisällyttää ruokavalioon.

Marjat, lämpöiset kasvissosekeitot ja smoothiet (kylmä smoothie ja kipeä kurkku sopivat yllättävän hyvin yhteen) ovat olleet hyviä vaihtoehtoja. Olen myös kuluttanut reilusti tuoretta inkivääriä, sillä mausteilla on paljon tulehdusta ehkäiseviä ja lievittäviä vaikutuksia. Niistä kirjoittelin enemmän täällä.


Viimeisenä muttei vähäisempänä pointtina tulee riittävä nesteen saanti, josta joka paikassa aina puhutaan mutta ainakin oman kokemukseni perusteella käytännön toteutus saattaa silti hiukan ontua. Siinä missä normaalisti pistelen helposti 4 litraa vettä vuorokaudessa, nyt juominen on saattanut jopa unohtua. Kylmä vesi kun ei tunnu ollenkaan kivalta arassa kurkussa. Olen juonut lähinnä kuumaa vettä, mutta erilaiset yrttihaudukkeet, ja miksei vihreä teekin, olisivat hyviä vaihtoehtoja. Pääasia on, että keho pysyy nesteytettynä, sillä silloin paitsi paraneminen nopeutuu, myös olo kohenee.

Alla on pari suosikkipuuroani, joilla voi ravita flunssaista kehoa erityisesti normaalin ruokahalun puuttuessa.

Tuplahirssipuuroa hera-omenasoseen, tahinin, karviaisten ja gojimarjojen kanssa

TUPLAHIRSSIPUURO
1 annos

1/2dl luomuhirssisuurimoita
1/2dl luomuhirssihiutaleita
2 valkuaista tai 1 kokonainen kananmuna
0,3dl kookosmaitoa
tai
1-2tl kookosöljyä tai kookossosetta
ruususuolaa
vettä

Huuhtele hirssisuurimot siivilässä ja laita kattilaan suurimot sekä 1dl vettä (jos haluat erityisen täyteläistä, käytä tässä kohdassa puoli desiä vettä ja puoli desiä kookosmaitoa. Anna kiehua miedolla lämmöllä kunnes neste on imeytynyt. Lisää hirssihiutaleet sekä noin 1,5dl vettä ja hauduttele puuroksi. Lisää kypsymisen loppuvaiheessa myös kananmuna tai valkuaiset. Sekoita valmiin puuron sekaan kookosmaitoa tai kookosöljyä ja mausta suolalla.


Kaurasuurimopuuroa marjoilla ja pähkinöillä

KAURAJYVÄPUURO
2 annosta

1,5dl kokonaisia kaurasuurimoita
4dl vettä
2 kananmunaa
iso lusikallinen kookosöljyä
ruususuolaa

Huuhtele kaurasuurimot huolellisesti ja mittaa vesi joukkoon. Anna liota yön yli tai vähintään muutaman tunnin ajan. Kiehauta suurimot liotusvedessä ja hauduttele kannen alla miedolla lämmöllä välillä sekoittaen noin 25 minuuttia. Lisää kananmunat ja hauduttele vielä hetki. Mausta ruususuolalla ja kookosöljyllä.

~Sofie~

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi!